BIO
MISTÄ MÄ TUUN?
Mä kasvoin Kannuksessa, pieni Keski-Pohjanmaalla sijaitseva kaupunki. Turvallinen kasvuympäristö ja siel oli kaikki, mitä mä nuorena tarvitsin. Kasvatuksesta pitivät huolen mun vanhemmat, jotka olivat molemmat opettajia. Äiti yläasteella ja isä ala-asteella. Lisäksi kaksi isosiskoa pitivät jöötä. Tietty frendit olivat tärkee osa elämää, niinku aina. Vois todeta, että lukuun ottamatta omaa sairastumista yläaste aikana, kaikki oli muuten hyvin, enkä oikeen paremmasta olis voinu haaveilla.
Parikymppisenä oli aika suunnata Kannuksesta koulujen perässä Seinäjoelle. IT-alan opinnot vei, vaikka jälkeenpäin sanottuna nykyiseen työhöni en koe niistä kauheesti apuja saaneeni. Mut ku kunnianhimo on ollu aina iso osa mua, halusin kuitenkin opiskella itelle kunnon ammatin. Sellanen mulla nyt on ja menestyn siinä!
Otetaan vähä rewindiä. Yläasteikäisenä mä sairastuin ja mun elämä muuttu jyrkällä kulmakertoimella huonommaks. Äkkiä se muuttu helvetiks. Ainoa ajatus ja pelko joka ikinen päivä oli vaan se, miten mä selviän huomisesta. Monen vuoden eläminen tossa tilanteessa romutti mun itsetuntoa ja aikaa meni siitä palautua. En voinut elää kuten muut. Hitto onneks mä selvisin.
VASTOINKÄYMISET JATKUU
Jotenkin sitä vaistomaisesti pohtii ja tarkkailee ympärillä tapahtuvia asioita sekä miettii et "näin ei voi käydä mulle tai meille". Me saatiin perheenä kokee oma osamme. Elämä oli tosiaan ollut jo muutaman vuoden muualla, sit alko tapahtuu. Isälle sattui leikkauksessa hoitovirhe ja hän menetti toisesta silmästä näkönsä. Seuraavana vuonna hän joutui ajamaan rattijuopon edestä moottoripyörällä ulos tieltä, selvisi onneksi pienillä vauriolla. Vuonna 2012 toinen mun siskoista sairastui erittäin vakavasti, sairaus mistä ei voi parantua. 2013 menetin mun elämän suurimman tukipilarin - mun äiti kuoli jouluna aivoverenvuotoon nukkuessaan. Taas kerran me kerättiin niitä palasia lattialta.
MILLÄ ETEENPÄIN?
Tuskaa,
itkua, kiukkua, vihaa, ahdistusta... Ne on kaikki tunteita, mitä
jokainen käsittelee. Mä päätin tehä äidin kuoleman jälkeen
elämänasenteellisen muutoksen. Mä lopetin pelkäämisen ja poistin mun
ajatuksista sanat "sä et voi". Totta helvetissä mä voin! Ja jos mä voin,
niin säkin voit! Tääl Suomessa eletään hyvässä tilanteessa, sillä jos
apua pyytää, sitä useimmiten saa. Kiitos perhe ja lähimmät ystävät siitä voimasta, mitä mä sain.
Samaa voimaa haluun antaa teille kaikille, kyllä ne asiat tavalla tai toisella aina
järjestyvät.
KUKA ON HENRIKKI?
Päätös
musiikki-urasta syntyi äidin kuoleman yhteydessä jouluna 2013. Tiesin
tuolloin, että menee vielä vuosia ennen kuin sen aloitan. Se oli unelma,
joka vain odotti toteutumistaan. Tein paljon ajatustyötä tulevan urani
eteen. Valmistelin asiaa mielessäni, treenasin, treenasin ja treenasin.
Oman musiikin kirjoittamisen aloitin 2017 vuoden lopulla ja
artistinimeksi naulattiin Henrikki vuoden 2018 alussa. Ajattelin, että
koska kyseessä on mun toinen nimeni, siitä äitikin olis pitänyt. Nimen
takana on elämäniloa, intohimoa ja positiivista asennetta hehkuva
iloinen ja puhelias mies.
Mä kirjotan biisini omassa elämässä koettujen asioiden pohjalta. Mun mielestä se on aidointa niin ja tuntuu luontevalta ilmaista asioita musiikin kautta. Haluan puhutella kuulijoita mun teksteillä ja saada heidät ajattelemaan ja samaistumaan. Se jättää muistijäljen. Musiikki on parasta, kun se menee "ihon alle" tai aiheuttaa hyvän fiiliksen. Kaikkia ei tietenkään voi miellyttää, mut mä toivon, että just SÄ fiilaat. Mul on tarinaa kerrottavana. Mä HALUAN ja USKALLAN mennä eteenpäin.